lauantai 26. marraskuuta 2016

Seli seli ja kuulumisia

Jos vähän vaikka selittelis, miksi blogi on ollut ihan tuuliajolla koko syksyn. Tai ainakin ilman yhtään järjellistä kirjoitusta.

Tuon elokuisen kirjoituksen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista, minkä vuoksi koko bloggaaminen on ollut aika lailla prioriteettilistan häntäpäässä, eikä tilanne välttämättä edelleenkään ole mitenkään päin paranemaan päin.
Syyskuun alussa tuli ero miehestä, joten nappasin koirat ja lähdin takaisin omaan kotiini. Ei siinä muuten mitään bloggaamisen kannalta tähdellistä, mutta mulla on kotonani semmoinen suloinen kääpiöminiläppäri, joka ei jaksais haluta olla aina netissä, eikä nyt ainakaan liittää mitään kuvia mihinkään!
Toiseksi mulla ei ole enää käytössäni kunnon kameraa, joten kuvaaminenkin on vähän niin ja näin- kännykän varassa.

Joten tätä nykyä lauman toilailut ja muut jännittävyydet päivittyy lähinnä instagramiin ja facebookiin. Facebookiinkin aika harvakseltaan, kun ei vaan jaksa kiinnostaa. Olen vähän vetäytynyt sosiaalisesta mediasta.

Pitkälti fiilikseni viime aikoina. Joten olen ottanut päikkäreitä ja vain ollut. On tehnyt hyvää!

Mutta muita suuria uutisia! Olen hakenut, ja toivon mukaan myös päässyt, Keravan aikuisopistoon lukemaan tieto- ja kirjastopalvelualaa näyttötutkintona. Hain myös työssäoppimispaikkaa Nokialta ja sainkin sen! Ensi viikolla tulee valintakirjeet, ja olishan se nyt enämpi kö sata jänestä, jos tulis kirje että jei, sisällä ollaan ja terppatuloa lähipäiville 24.-27.1.2017!
Tässä on vain hirveä hämminki ynnä kiirus asunnonetsimisen kanssa, koska tottakai on myös muutettava Nokialle. Halusin tosin alunperin Tampereelle, missä on kavereita (Nokialta en tunne ketään), mutta äkkiäkös sinne Nokialtakin pyyhkäisee. Ja helpompi varmasti kun työmatka on parikymmentä minuuttia, eikä esimerkiksi puolitoista tuntia.

Tämä on hurjan söpö talo ja noin, mutta ajattelin kuitenkin, että jos kerrostalosta? Kaksio ehkä?
Tämä on kuvattu Keravalta, ja on nimeltään vähemmän yllättävästi Vaaleanpunainen talo

Mutta älkää toki huoliko, ei hätä ole tämän näköinen! Kunhan saan käytyä miehen luona (en osaa sanoa vieläkään että ex-miehen...), saan kuvia tietokoneelta ja pääsen päivittämään esimerkiksi koirapuistoraportteja ja ainakin kai yhden kirjastoraportin.
Ja sittenhän niitä voi tulla uusia kirjasto- ja koirapuistoraportteja, kun pääsen raportoimaan Nokian koirapuistosta ja kokonaisesta kahdesta kirjastosta, ja Tampereen puistoista ja kirjastoista ja vaikka mistä! Itse asiassa Tampereen pääkirjasto Metso oli aika kiva, kun sinne onnistuin harhailemaan.

Joten pysykää kuulolla, kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

torstai 24. marraskuuta 2016

Kirjastossa tapahtuu taas!

Kaikkea sitä näkee, kun kirjastossa viihtyy. Onhan siellä ollut kaikenlaista äksöniä taas, kuten valtava lauma lukukoiria (edelleen epäselvää MIKSI), ja erikoisia ihmisiä ja tilanteita sun muuta.
Tämä tämänpäiväinen kyllä hakkasi hetkeksi taas kaikki!

Istuskelin kirjastossa lukemassa, kun havaitsin pienen ihmisenalun singahtelevan sinne tänne. Kopina kuului ja puhina. Irralleen päässyt minikokoinen tornado sinkoili pitkin kirjahyllyjä, kopsi seiniä päin ja yritti raivata tiensä läpi lukutilassa olevan sohvan! Totesinkin sille, ettei ehkä ole hyvä idea koittaa survoutua sohvan sisälle, mutta tyyppi ei korvaansa lotkauttanut, singahti vain eri suuntaan ja koitti päästä sisään kaunokirjallisuutta sisältävään kirjahyllyyn.
Toivottavasti tuon todellisuusharhaisen kääpiön omistaja sai sen pian kiinni ja aisoihin, vaikka olihan se aika huvittava kohtaaminen!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kuinka tehdään vaikutus lapsiin

Näitä lasten suusta- juttuja ei olekaan hetkeen ollut.

Meillä oli tässä eilen kylässä miehen kolmivuotias veljenpoika, jolla on aina väliin hauskoja juttuja. Niin myös eilen.
Olin lähdössä kirjastoon, ja menin makkariin vaihtamaan vaatteita, kun alamittainen yksilö taaperoi perässä ihmettelemään "mikä huone tämä!".
"Tää on aikuisten makkari, etkö sää oo ennen käyny täällä?"
Lapsi puisteli päätään silmät suurina.
"Onko kiva huone?"
"No on. Aivan ihana!" ja haltioitunut huokaus perään.

Että näin. Ei se nyt niiin upea huone ole, mutta kiitti kehuista!
Saman lapsen mielestä oli myös ihan outoa kun annoin miehelle pusun. "No hyi ei noin saa!" kuului alamittainen kommentti asiaan. Oli myös niin outoa, että piti aina vähän nauraa kun pussattiin. Huvittava tyyppi.

Lisäksi on nämä omat lainalapset, miehen lapset. Niiden kanssa käytiin Lapissa viime viikolla, ja pysähdyttiin matkalla Haaparannassa karkkikaupassa ja Djurmagazinetissa hakemassa koirille possunkorvia. Eläinkaupassa asioin sujuvasti kahdella kielellä ja karkkikaupassa ruotsiksi. Kuopus 7,5v hämmästeli silmät suurina, että "osaatko sä ruotsia?".
Vastasin, että joo, suurin osa suomalaisista aikuisista osaa, koska sitä opetetaan koulussa kaikille.
"Vaaau!" Oli lapsen hiljaisen hämmästynyt kommentti. Hetken perästä se jatkoi pohtimalla mahtaako iskäkin osata. Vastasin että osaa tottakai, ja äitikin osaa ja kaikki sen tutut aikuiset. Vielä hämmästyneempi vaaau! oli vastaus tähän.

Saa nähdä mitä muuta sitä ehtii vielä tämänkin syksyn aikana tekemään, että lapset vaikuttuu ja hämmästyy!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lukumaraton 2016, loppufiilikset

Huh. Virallisestihan lukuaika loppui mulla klo 12.07, mutta luin kuitenkin viimeisen kirjan loppuun.

Eilisen aikana tuli luettua 655 sivua, plus sen mitä ehdin lukea Dumplinista ennen nukahtamista.
Tämän päivän puolella luin loput Dumplinin 333:sta sivusta ja 239 sivua Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää- kirjasta.

Kokonaissivumäärä nousi 1227 sivuun, mikä on vain kahdeksan vähemmän kuin edellisen kerran, kun osallistuin lukumaratoniin! Ja kuitenkin sen 227 sivua tavoitetta enemmän. Eilisen aikana taisin lukea yhteensä seitsemän tuntia, tänään kolmisen tuntia. Eli jos kymmenessä tunnissa saa luettua yli tuhat sivua, miten kävisi, jos keskittyminen ja ympäristö sallisivat mun lukea sen täyden vuorokauden? Aivan varmasti menisi 1500 sivua rikki!

Mutta nyt meni näin, ja tähänkin olen ihan tyytyväinen. Tai lähinnä niihin hetkiin, jolloin sain luettua (trampoliini on muuten yllättävän mukava lukupaikka!). Ja siihen, miten paljon noina hetkinä sitten luin. Aina voi miettiä miten paljon paremmaksi olis voinut vielä pistää ja mitä olis voinut tehdä eri lailla, mutta hyödyttääkö se?

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Blogistanian lukumaraton 2016, edistyminen

Heinäkuun lukumaratonin pääsin aloittamaan vasta kahdeltatoista tänään, kiitos surkeaakin surkeamman unirytmini. Aloitin aamulla lukemalla Muumilaakson tarinoita (Näkymätön tyttö oli suloinen, samoin tykästyin homsuihin), ja jatkoin Tuula Kallioniemen Pakoon, joka on pitänyt lukea jo monta kuukautta! Tulipa siis luettua sekin.

Noista tuli yhteensä 267 sivua, eikä kello ollut kuin varttia vaille kaksi! Lasten- ja nuortenkirjat on ihanan helppoja ja nopealukuisia. Vaikka muumikirjat onkin ehkä vähän enemmän aikuisten... tai en tiedä.

Tällä hetkellä lukuvuorossa Catharina Ingelman-Sundbergin Kakkua, kiitos!, kirja varsin räväköistä vanhuksista, jotka päättävät tehdä pari pikku rikosta, ja päätyä vankilaan jossa on varmasti paremmat oltavat kuin palvelutalossa.
Kello on 17.15 ja olen menossa sivulla 258.

18.24 on luettu kolme kirjaa, sivumäärä yhteensä 655 sivua. Aikaa on mennyt vajaa kuusi ja puoli tuntia. Ei se minusta ihan huonosti ole!

Laskin myös tavoitetta tuhanteen sivuun, kun ei tältä meteliltä pysty keskittymään oikein kunnolla.

Tuon vajaan kuuden ja puolen tunnin jälkeen iskikin sellainen blokki, ettei tullut luettua yhtään mitään (jos ei kuvitettua joogakirjaa, Historia- lehteä ja joitain nettisivuja lasketa). En vain pysty keskittymään, jos on meteliä ja häiriötekijöitä.
Illalla ja nyt aamulla kuitenkin luin nuortenkirjan nimeltä Dumplin, 333 sivua. Eli ollaan menossa luvussa 988, joten kyllä minä sen tuhat sivua saan rikki tänään! Kolme tuntia kuitenkin vielä aikaa.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Koirapuistot #6 Intiönkankaan koira-aitaus

Käytiin tällä viikolla katsastamassa myös yksi uusi koirapuisto. Tai koira-aitaus, kuka näistä niin tietää. Tällä kertaa oli vuorossa Intiönkankaan koira-aitaus!

Intiönkankaan koira-aitaus


Meinattiin vähän hämääntyä ajo-ohjeista. Koirapuistoilla harvemmin on selkeitä osoitteita, vaan ne ovat enemmänkin tyyppiä "Tuirassa, Bertel Jungin tien varressa" tai "Keskustassa, tarkkaa osoitetta ei tiedossa". Olis kivempi jos olis selkeät osoitteet, niin eksymisen vaarakin olisi pienempi autolla kulkiessa.
Tiedän kyllä, että koirien kanssa ajatellaan käveltävän hirveästi, ja kyllä minäkin omieni kanssa lenkkeilen. Mutta on myös tilanteita, jolloin kävely ei onnistu tai on liian vaikeaa, ja on parempi kulkea autolla. Silloin haluaisin käydä sellaisissa koirapuistoissa, joiden portille pääsee autolla.

Suurin osa puistoista toki on sellaisia, että portille pääsee, jos vain osaa suunnistaa oikein. Intiönkankaan koirapuistoonkin periaatteessa pääsee, mutta kovin laillista se ei ikävä kyllä ole. Me nyt oltiin hirveitä kriminaaleja ja mentiin autolla pyörätiellä. Hiljainen aika, ei vastaantulijoita ja tosi rauhallinen vauhti. Näin myös invalidi-mieheni pääsi puistoon meidän kanssa.

Intiönkankaan koirapuisto keskeltä puistoa portille päin
Välillä tulee tosi pahaa silmää, kun ajetaan auto niin lähelle, mutta sittenpä tulee. Minäkin kärsin välillä selkä- ja polviongelmista, ja niinä päivinä otan kyllä kaiken irti esimerkiksi inva-kortista, joka lupaa tehdä vähän sellaista mikä ei välttämättä normaalisti tulisi mieleenkään. Kuten siis esimerkiksi madella autolla pyörätietä pitkin koirapuiston portille asti.

Mutta takaisin koirapuistoon. Intiönkankaan koirapuisto on kyllä tosi mukavan oloinen puisto. Suurehko ja metsäinen. Keskellä metsikköä on tuommoinen paljaampi alue, jossa on ikävän paljon isoja kuoppia. Onneksi Hukka ja Miska ei juokse kovin kovaa pitkin puistoa, joten kuoppia ja juurakoita osataan väistää suht näppärästi.

Hukka poseeraa Intiönkankaan puiston juurakkopuun luona

Hukan oma pallo oli jossain tuon juurakon keskellä, eikä Hukka saanut sitä itse ylös. Piti auttaa. Nuo juurakot on ihan hirveän suuria ja syviä, voin kuvitella miten pienillä koirilla tassuihin sattuu kun kompuroi. Jostakin syystä Hukka ja Miska on pysyneet *kop kop* terveinä ja ehjinä puistoissa resutessaan. Ja muistetaan siis Miskan taipumus juosta täysillätäysillä ja huomata liian myöhään ettei tilaa olekaan rajattomasti ja sitten tulee törmäys aitaan. Sen yhden kerran nuoriherra on satuttanut itsensä koirapuistossa, enkä edelleenkään ymmärrä mitä ihmettä sille kahden metrin aikana ehti tapahtua, etenkin kun näin koiran koko ajan! (Voimassaoleva veikkaus on se, että meni joku pois paikaltaan tassussa tai hartiassa ja sitä piti varoa kunnes loksahti itsestään paikalleen.)

Kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, roskis on aidan ulkopuolella heti portin vieressä. Lapioita oli mukavasti kahta eri kokoa plus harava. Pieni lapio oli tosi kivasti poimittavissa aidan yli, ei tarvinnut sitä varten hipsiä ulos portista.
Talvea ajatellen aidat on varmaan turhankin matalat, voin kuvitella omien levitaatio-apinoideni vain astuvan aidan yli kun maassa on puoli metriä lunta. Mutta nyt on kesä, eikä ongelma ole ajankohtainen.

Intiönkankaan koira-aitauksen portti
Tämä asia mua hämmentää aika monessakin koirapuistossa. Koirapuistojen portit on varmasti tosi hyvä ja kätevä tapa saada yhteyttä koiranomistajiin. Ymmärrän, että niitä käytetään mielellään erilaisten palveluiden ja tapahtumien mainostamiseen. Mutta! Esimerkiksi nämä kaksi mainosta on jo sen verran huonossa kunnossa, että oliskohan ne syytä jo vaihtaa uusiin, tai ainakin poistaa nämä kaksi? Vasemmanpuoleinen mainostaa HundSpata ja oikeanpuoleinen... en muuten edes muista. En muista saiko siitä yhtään edes selvää. Minä kuluttajana en ainakaan oikein ota vakavasti sellaisen yrityksen mainosta, joka näyttää tuolta.
HundSpassa me käydään säännöllisesti hierotuttamassa Hukkaa, ja uintiinkin ajattelin varata ajan taas pitkästä aikaa, mutta minun mielipiteeni perustuukin jo kokemukseen, ei mainontaan.


Tästä tuli nyt aika rönsyilevä ja vähäkuvainen postaus, mutta sille on syynsä. Tutkailin kuvia, jotka otin, ja suurin osa on joko tärähtäneitä, tarkoitukseen sopimattomia tai sisältävät pienen photobomber-Miskan, joka on päättänyt pysähtyä joko merkkaamaan tai isommalle tarpeelleen johonkin kuvan kohtaan. Enkä usko, että puistosta tulee kovin positiivista kuvaa, jos keskellä kuvaa on yksi eläin kakalla!

Tästä huolimatta tämäkin puisto oli oikein mukava, ja poispäinkin osattiin, kun saatiin rauhassa suunnistaa Intiön läpi puolilaittomasti pyöräteitä pitkin.

Lukumaraton 2016, ennakkotunnelmia

Osallistuin joskus kolme vuotta sitten lukumaratoniin, joka osoittautui tosi kivaksi jutuksi. Niinpä tutkailin tänä vuonna tämän vuoden mahdollisia lukumaraton-aikoja ja huomasin että heinäkuussa luetaan taas! Ilmoittauduin mukaan, ja sunnuntaina se alkaa. Tai minun tapauksessani luultavasti ennemminkin lauantaina... En malta kuitenkaan odottaa.

Lukumaratonin idea on siis se, että vietetään 24 tuntia lukemalla. Luetaan mahdollisimman paljon, toki taukoja saa pitää. Saa nukkua ja levähtää ja syödä. Mutta tarkoitus on kuitenkin lukea ainakin suurin osa ajasta. Täällä ilmoittautumisohjeet ja lisäinfoa!

Silloin kolme vuotta sitten sain luettua 1235 sivua, mikä oli pettymys. (Ja nykyinen minäni pitäisi paljon enemmän esimerkiksi tuloksesta 1234!) Tähtäsin silloin alitajuisesti 1500 sivuun, ja sinne taidan tähdätä nytkin. Nykyään pystyn keskittymään hitusen paremmin, ja sovin miehen kanssa, että huomenna käyn kirjastossa reissun ja sunnuntain saan keskittyä lukemiseen. Silloin on luvattu ihan kivaa keliäkin, joten ainakin osan ajasta varmaan luen riippumatossa takapihalla. Ja ehkä osan koirapuistossa, täytyyhän koirienkin saada liikuntaa.
Tässä linkki vuoden 2013 lukumaraton-postaukseeni!

Lukumaraton-kirjapino

No okei, en oikeasti aio lukea kaikkia noita, ainakin seitsemän olen jo lukenut, varmasti useammankin lukumaratonin alkuun mennessä.
Tällä hetkellä suunnitelmissa on lukea kuitenkin (ainakin) Jojo Moyes'n Kerro minulle jotain hyvää, Julie Murphyn Dumplin, Eliisa Selkomaan Lupaus ja Bear Heartin Äitini tuuli (jos en päätä lukea sitä ajatuksen kanssa joko ennen tai jälkeen maratonin).
Erityisesti ajattelin katsoa, josko kirjastosta löytyisi loput Finlandia junior- palkintoehdokkaat, eli Tuula Kallioniemen Pako ja Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä. Myös Sofi Oksasen tuotanto kiehtoo, josko löytäisin vaikka Puhdistuksen tai Norman.

Nyt alkoi kiehtomaan ihan toden teolla, saa nähdä mitä tästä maratonista lopulta tulee! Lupaan tulla raportoimaan ainakin lopputuloksen, mutta varmaankin esittelen huomenna kirjastosaaliini ja mahdollisen lukuaikataulun ja ehkä kirjaan ylös joitain väliaikatietojakin.

Meinaako joku lukijoista osallistua lukumaratoniin?