lauantai 1. helmikuuta 2014

Palautetta

Mä en ole niitä ihmisiä, jotka antaa palautetta joka asiasta. Niitä, jotka valittaa kun hesen annoksessa on limsaa liian vähän tai ranskiksissa väärän verran suolaa tai hampurilaisessa ei oo jotain sipulia tarpeeksi. En vaan ymmärrä sitä ideaa jatkuvan reklamoinnin kanssa.
Siksi onkin hämmentävää, miten paljon olen antanut palautetta muutaman viime päivän aikana!

kuva: googlen kuvahaku

Ensin reklamoin Orion Pharmalle. Sain antibioottikuurin (jota en muista syödä), ja annoin palautetta paketista. Tai siis levystä, jossa tabletit on. Idea on varmasti hieno ja fiksu ja siihen on monia hyviä syitä. Mutta kuluttajan ominaisuudessa minä en saa sitä läheskään joka kerta auki sitä pakettia, enkä haluais tehdä numeroa tableteista. Haluaisin työntää tabun ulos pakkauksesta, nielaista sen vesilasillisen kanssa ja sillä hyvä. Nyt siitä tulee hirveä numero joka kerta. Annoin siis palautetta, että ei näin.

kuva: hämeen sanomat

Sitten tulin antaneeksi (toivoakseni) rakentavaa asiakaspalautetta VR:lle koskien lemmikkivaunuja. Halusin paljon lemmikkien kanssa matkustavana asiakkaana antaa vinkkejä matkustusmukavuuden parantamiseksi, ja esitin että voisi olla hyvä idea laatia ohjeet lemmikkiosaston seinälle. Tai vaikka jokaisen penkin selkämykseen, että ihmiset muistaisivat, että ollaan lemmikkivaunussa ja on kaikkien kannalta kivempi, jos ollaan joustavia ja autetaan muita tarpeen mukaan.
Itse olen tehnyt kaikkein parhaat junareissut (aikuisiässä) lemmikkivaunussa, koska yleensä ihmiset on mukavia ja joustavia, mutta aina joukkoon sopii niitäkin, jotka eivät ajattele muita kuin itseään. Muissa vaunuissa se on ok, mutta lemmikkivaunussa on aina mukavampi jos ajatellaan muitakin. Eikä esimerkiksi päästetä sitä omaa koiraa tutustumaan kaikkiin, koska kaikki eivät vaan tykkää. Eikä varmaan olisi sekään liikaa pyydetty, että jos koira ei pidä muista koirista/haluaa olla rauhassa, laita sille koppa päähän. Ihmiset väistää automaattisesti koiraa, jolla on koppa.
Lisäksi tiedustelin, josko voisi lakata kertomasta kuulutuksissa, missä vaunussa lemmikkivaunu sijaitsee, se kun kerrotaan turhan usein, eikä eläimet ole mikään sirkusesitys, vaan yrittävät matkustaa kaikessa rauhassa.

Lisäksi annoin vielä tänä aamuna palautetta Hämeenlinnan asemakirjastosta. Asemakirjasto on hurjan hauska idea, ja kannatan sitä kovasti. Palautekin oli positiivista, kyselin lähinnä, hoitaako kukaan kirjastoa mitenkään erityisesti. Ei kuulemma hoida, kirjakaappi on kaupungin, mutta käytännössä VR:n lipunmyyjät joutuu pitämään sitä kunnossa, ja silti se on koko ajan sekaisin.
Ehkäpä oikea kohde palautteelle olisikin kaupunki ja/tai kaupungin kirjastotoimi? Voisikohan toimia, jos joku harjoittelija kävisi kerran tai pari viikossa muutaman tunnin ajan järjestämässä ja luokittelemassa kirjakaapin kirjoja?
Toki kaupunki voisi myös kustantaa yhden ihmisen ihan vain hoitamaan rautatieaseman ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös matkahuollon kirjahyllyjä. Työllistyminen on aina hyväksi, ja esimerkiksi mun mielestä se olis ihan mahtava homma! Muut päivät vois vaikka olla kaupunginkirjastossa töissä.

Ja lisäksi oli tietenkin oman toiminnan arvioiminen ja palautteen antaminen työharjoittelusta eilen. Uhh.
Yritän aina antaa positiivista palautetta, silloinkin kun olen raivoissani esimerkiksi typerästä lääkepakkauksesta, mutta itseäni kohtaan olen aivan liian kriittinen. Ja koska olen liian itsekriittinen, arviointi oli sen mukaista. Höh. Tosin ei se mun oma arviointi varmaan arvosanaan niin kovin vaikuttanut. Toivottavasti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti